Egyptolopedia
Advertisement

Hyksot (egyptiksi heqa-khasut, vieraiden maiden hallitsijat) oli alkuperältään tuntematon seemiläinen heimo, joka valloitti Egyptin 1700-luvulla e.Kr. He toivat Egyptiin pyörän ja hevoset ja tunsivat raudan. Pyörän ansiosta egyptiläiset keksivät ketterät kaksipyöräiset hevosvetoiset sotavaunut, joihin mahtui yksi sotilas ja vaununajaja. Egyptiläiset osasivat valmistaa rautaa jo historiallisen ajan alusta saakka, mutta se säilyi hyvin harvinaisena roomalaiskaudelle saakka, jolloin rauta syrjäytti pronssin.

Juutalainen historioitsija Josefus kutsui hyksoja erheellisesti paimentolaiskansaksi. Hyksojen hallinnoimaa kautta Egyptissä (13.-17. dynastiat) nimitetään toiseksi välikaudeksi. Egyptin historiassa oli pitkiä kulta-aikoja, valtakuntia, ja niiden välissä kolme lyhyttä ja sekasortoista välikautta. Hyksot palvoivat egyptiläistä myrskyn ja pahuuden jumalaa Sethiä. 17. dynastian thebalaiset ruhtinaat karkottivat hyksot ja perustivat uuden valtakunnan. Hyksojen pääkaupunki Avaris Niilin suistossa muuttui aavekaupungiksi ja se mainitaan myöhemmissä egyptiläisissä kirjoituksissa kirottuna kaupunkina.

On epäilty myös sitä mahdollisuutta, että vanhan testamentin exodus kertoisi hyksojen karkotuksesta Egyptistä, mutta tätä teoriaa ei ole pystytty osoittamaan todeksi.

Advertisement