Egyptolopedia
Advertisement
Peruukki

Aito egyptiläinen peruukki uuden valtakunnan ajalta. Sitä säilytetään nykyään Lontoon British Museumissa.

Peruukit olivat tavallisia vaatekappaleita sekä miehillä että naisilla. Peruukkien pohja oli pellavakangasta, johon kiinnitettiin värjättyjä pellavalankoja tai aitoja ihmishiuksia. Uuden valtakunnan aikaan ylimysnaisilla oli tapana kasvattaa pitkät hiukset, ajella päänsä ja pistää hiukset talteen. Sen jälkeen hiuksista teetettiin peruukki, joka käsiteltiin mehiläisvahalla. Tällä tavalla ehkäistiin täiden pesiytyminen hiuksiin. Peruukkeja oli monenlaisia ja niiden kampaukset vaihtelivat kulloinkin muodissa olleen tyylisuunnan mukaan. Peruukkeja asetettiin usein hautoihin, jotta vainaja voisi käyttää niitä tuonpuoleisessa, ja siksi egyptiläisiä peruukkeja on säilynyt paljon näihin päiviin saakka. Hautoihin vietiin myös ruokaa ja muita käyttöesineitä.

Advertisement